Viime aikoina korviini on kantautunut useita tapauksia, joissa lapsia on rankaistu heidän huonosta menestyksestä harrastuksissaan. Eikö harrastaminen saa enää olla vain kivaa vastapainoa arjelle? Harrastus on nykyään yksi suorittamisen kenttä. Aikuiset ovat siirtämässä suorituskeskeisyyttään myös lapsiinsa. Jos jotain tekee, siinä pitää olla paras.
Olin katsomassa 13-vuotiaiden jääkiekkoturnausta Salossa. Siellä ikäväkseni huomasin, kuinka pelit olivat poikien ikään nähden kovin vakavamielisiä. Vanhemmat huutelivat katsomosta kirosanoja ja moittivat sekä pelaajia, että tuomareita. Jos laittoi silmät kiinni, saattoi kuvitella olevansa jossain SM-tason pelissä, sen verran hurjaa meno oli yleisön puolella. Ja mikä ristiriita syntyikään, kun katsoi kentälle, jossa pelailivat juuri teini-iän saavuttaneet pojat. Painostus ei toki synny vain vanhempien toimesta, vaan myös valmentajan. Ihmettelin, miksi kentällä tuntui pyörivän vain muutama pelaaja kannattamastani joukkueesta. Sain kuulla seurueessani olevilta, että vain parhaat pääsevät pelaamaan, huonot istuvat vaihtopenkillä pahimmillaan koko pelin ajan. Olin hetken hyvin ihmeissäni. Eikö kyse olekaan siitä, että nuoret tulevat harrastukseen viihtymään, kehittymään ja tekemään parhaansa? Ei, ainakaan enää. Lapsista yritetään leipoa jo pienestä pitäen kiekkosankareita. Potentiaalisimpia kehitetään, heihin panostetaan ja muut roikkuvat mukana niin kauan, kunnes turhautuvat, eivätkä halua enää jatkaa harrastamistaan.
Kun jonain kauniina päivänä vien omia lapsiani harrastuksiin, haluan varmistaa että ilmapiiri on inhimillinen ja suotuisa lapselle. Olen sosiaalialan opiskelijana oppinut, että harrastamisella on lapselle suuri merkitys ja nimenomaan onnistumisen tunteissa ja osallisuudessa, sekä luovuuden kehittämisessä. Harrastus ei ole työ ja mielestäni ei ole edes tarpeellista vertailla harrastelijoita keskenään. Tietysti palautetta saa ja pitää antaa, mutta olisiko palkitseminen parempi tapa kuin rankaiseminen?
Jääkiekkoa Salossa
Tässä täytyy nyt muistaa että jääkiekko on pohjimmiltaan kilpa-urheilua, jossa menestyminen vaatii todella kovaa omistautumista jo pienestä pitäen. Pitäisikö kaikilta lapsilta ottaa mahdollisuudet menestykseen pois, jottei jonkun pikku Eemelille tule paha mieli? Se on totuus, että siellä kentällä ovat ne, jotka ovat eniten harjoitelleet ja uhranneet muualta elämästä vapaa-aikaa. Jos haluaa oman lapsena turvalliseen ja leppoisaan harrastukseen, kannattaa yksinkertaisesti valita jokin muu laji kuin jääkiekko tai jokin muu kilpalaji.
VastaaPoista"Eikö kyse olekaan siitä, että nuoret tulevat harrastukseen viihtymään, kehittymään ja tekemään parhaansa?" - Tuokin riippuu niin paljon lajista, jos haluaa lapsen viihtyvän niin edelleenkään kilpa-urheilua ei kannata valita. Maailma on pullollaan erilaisia mahdollisuuksia. Tässä blogissa tuli nyt lajia ja urheilua ymmärtämättömän näkemys hyvin esille.
Jääkiekko oli vain yksi esimerkki. Samanlaisia tarinoita kuulee myös muiden harrastusten parista. Ei edes pelkästään urheilun. Mites nämä lapsille suunnatut Idolsit ja Mastercheffit?
VastaaPoistaKaikki lapset eivät harrasta jääkiekkoa siksi, että heistä tulisi maailmanmestareita, mutta he voivat silti nauttia siitä yhtä paljon, kuin ne pelaajat jotka eivät tulevaisuudelta muuta toivo. Eikö kaikilla pitäisi kuitenkin olla yhtäläiset oikeudet kentällä? Etenkin, kun jokaisen lapsen vanhemmat maksavat yhtä paljon lapsen harrastuksesta. Asia on toinen, kun siirrytään ammattitasolle.
Entäpäs sellaiset lapset, jotka tosissaan treenaavat ja tekevät kaikkensa kehittyäkseen, mutta eivät silti pysty huippusuorituksiin? Onko heidän paikka kaikesta puristuksesta huolimatta jäähypenkillä?
Pointtina kirjoituksessani ei ole se, että kilpailuhenki tulisi tukahduttaa, vaan se, että jokaista lasta tulisi kannustaa ja potkia eteenpäin menestyksestä ja kehityksen tahdista huolimatta. Armottomat kilpailut kuuluvat aikuisten maailmaan!
"Kaikki lapset eivät harrasta jääkiekkoa siksi, että heistä tulisi maailmanmestareita, mutta he voivat silti nauttia siitä yhtä paljon, kuin ne pelaajat jotka eivät tulevaisuudelta muuta toivo. Eikö kaikilla pitäisi kuitenkin olla yhtäläiset oikeudet kentällä?"
VastaaPoista- Tuohon sen verran, että varmasti jokaista joka treenaa tosissaan harmittaa, kun Eemeli pääsee kentälle yhtä paljon vain siksi, että vanhemmat olisivat tyytyväisiä. Urheilun maailman ei pitäisi missään nimessä tuoda samoja periaatteita jotka pätevät muualla yhteiskunnassa. Urheilu on urheilua, eli kilpailua. Sitä ei kenenkään ole pakko harrastaa. Jos haluaa jääkiekkoa harrastaa ilman kilpailullisuutta, niin se on hyvin yksinkertaista. Siinä säästää myös rahansa.
Ja sellaiset lapset jotka tosissaan treenavat ja tekevät kaikkensa kehittyäkseen, mutta eivät kuitenkaan pärjää, kuuluvat nimenomaan sinne harrastepuolelle. 13-vuotiaiden on jo aika alkaa tosissaan panostamaan lajiin jos haluavat siinä pärjätä.
"Pointtina kirjoituksessani ei ole se, että kilpailuhenki tulisi tukahduttaa, vaan se, että jokaista lasta tulisi kannustaa ja potkia eteenpäin menestyksestä ja kehityksen tahdista huolimatta"
- Tottakai valmentajat ja vanhemmat kannustavat ja potkivat eteenpäin kehityksen tahdista huolimatta. Kuvittele tilanne, jossa poika joka aluksi oli huono, mutta treenillä sai itsensä vuosien saatossa hyväksi, joutuu jäämään yhtä usein vaihtoon kun joku joka on täysin huvittelumielellä mukana. Se on todellista epäoikeudenmukaisuutta.
Kaikelle on paikkansa, urheiluun kuuluu kilpailuhenkisyys ja se pitää "ikävä kyllä" melko aikaisin nuoriin iskostaa. Kaikkea ei voi tasapäistää, tai muuten kukaan ei pärjää. Ne jotka eivät jääkiekossa 13-vuotiaana pärjää, todennäköisesti joka tapauksessa lopettavat lajin teini-iässä kun eivät mihinkään joukkueeseen pääse.
Yritä nähdä kirjoitukseni pointti. Jääkiekko saattaa olla sinulle henkilökohtainen asia ja ymmärrän kantasi. Kantaasi voi varmasti moni yhtyä, etenkin niiden hyvin onnistuneiden pelaajien vanhemmat, jotka povaavat lapsistaan NHL-tähtiä jo ensimmäisestä luistelukerhokerrasta lähtien.
VastaaPoistaTekstini sisältö on kuitenkin huomattavasti laajempi. Jääkiekko on kirjoituksessani esimerkkinä, koska viimeisin aiheeseen liittyvä havainto oli jääkiekkoturnauksessa. Samoin 13-vuotiaat ikäryhmänä oli esimerkkinä, koska kyseisessä turnauksessa pelasivat sen ikäiset pojat. Vastaavia tapauksia on kuitenkin muitakin ja yhä nuorempien joukossa.
Lasten kilpaileminen on nykyään lähes yhtä arkipäiväistä ja vakavamielistä kun aikuistenkin. Lapset mittelöivät mm. erilaisissa kauneus-, laulu- ja urheilukilpailuissa. Kilpaileminen ei ole enää hauskaa ja kannustavaa vaan se on painostavaa ja epäonnistumisilla nöyryytetään. Tärkeintä ei ole enää itsensä, vaan kaikkien muiden voittaminen.
Toisinaan myös tuntuu, että lapsen menestyminen ja kehittyminen on tärkeämpää lapsen vanhemmille, kuin lapselle itselleen. Jos lapsi haluaa pienestä asti miellyttää vanhempiaan pärjäämällä urheilukisoissa, mitä tekee lapsen itsetunnolle se, kun hän ei enää pärjääkään? Voiko lapsi kokea, että hän ei enää kelpaa?
Ymmärrän, että urheilussa kilpaileminen on tärkeää ja painotankin sitä, että rankaisemisen sijaan kannustamisen keinoja tulisi miettiä lapsen (13-vuotias on vielä lapsi ja erittäin kriittisessä iässä identiteetin kehittymisen kannalta) kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Ei keppiä, vaan porkkanaa! Sillä päästään positiivisiin tuloksiin :)
"Tuokin riippuu niin paljon lajista, jos haluaa lapsen viihtyvän niin edelleenkään kilpa-urheilua ei kannata valita."
VastaaPoista-Lapsi voi viihtyä kilpaurheiluharrastuksen parissa. Herra/Rouva Urheilija kovin äkkiä rajaa hirvittävän suuren määrän harrastetoimintaan laskettavia itsensä ilmaisun muotoja pois. Nautin lapsuuteni ja nuoruuteni aikana kovin paljon erilaisten kilpaurheilulajien HARRASTAMISESTA. Näistä mainittakoon kilpauinti ja pesäpallo. Myös ammatillisen kokemukseni perusteella voin kertoa lasten saavan nautintoa kilpaurheilulajin harrastamisesta.
"Tuohon sen verran, että varmasti jokaista joka treenaa tosissaan harmittaa, kun Eemeli pääsee kentälle yhtä paljon vain siksi, että vanhemmat olisivat tyytyväisiä."
-Ehkäpä sitä Eemeliä harmittaa kuitenkin eniten, kun se oma panostus ei riitä valmentajan silmissä kentälle. Hänhän sinne pyrkii, eivät vanhemmat, vai?
Seuraavaksi harrastuskäsitteen määritelmää erään suositun tietosivuston mukaan:
Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu, musiikki ja lukeminen. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen.
Hyvä pointti alkuperäisessä kirjoituksessa. Lapset ehtivät tähän karuun aikuisten maailmaan, jossa jopa syrjimistä ja epäsopivaa käyttäytymistä puolustellaan lasten harrastuskaukalon laidalla. Annetaan skidien olla skidejä, ne ansaitsee sen.
Palloilulajeissa korostuvat lasten ja nuorten erilaiset valmiudet joukkuepeliin. On todella lahjakkaita yksilöitä ja niitä vähemmän lahjakkaita. Valmentajien tehtävä onkin saadan nämä eri lähtökohdista ponnistavat yksilöt pelaamaan joukkueena. Siitähän näissä lajeissa on kyse - yhdessä tekemisestä.
VastaaPoistaAivan oma asiansa on se tosiseikka, että suomalainen palloilumenestys ei tule paremmaksi, jos "Kaikki pelaa" on voimassa vielä B- tai A-junnuikäisten joukkueissa. Siihen mennessä pitää olla selkeä ero urheilu-uralle tähtäävien ja harrastusmielessä pelailevien välillä. Onneksi kaikki seurat eivät hae huippumenestystä, vaan "tyytyvät" suomaan lapsille ja nuorille niitä tärkeitä elämyksiä. Salossa liikutaan jossain välimaastossa. Ehkä siellä pitäisi miettiä, miten pelaajat voitaisiin ohjata omia kykyjään vastaaviin joukkueisiin?
Hyviä pointteja kirjoituksessa kuitenkin on. Asia ei ole missään tapauksessa mustavalkoinen vaan hyvinkin moniulotteinen.
Jaahas, vastasin teidän vääriin argumentteihin niin te vastaatte siihen poistamalla viimeisimmän viestini? Loppuiko kukkahattutädeiltä argumentit? Hienoa sensuuria! :) En voi sille mitään että teidän lapsuuden traumat koululiikunnasta saa teidät vihaamaan kaikkea liikuntaa ja urheilua. Antakaa niiden lasten kilpailla jotka oikeasti sitä haluavat, ei kannata mennä oikeasti sinne kaukalon laidella mielensäpahoittamis -asenteella. En minäkään tule teidän kukkataulunäyttelyyn valittamaan, että miksi nämä rumat taulut ovat näin kalliita? Kun en niistä mitään tiedä. Eikä kiinnosta.
VastaaPoistaNäköjään tähän blogiin ovat vain yhtenevät mielipiteet tervetulleita. Kätevää blogin kirjoittajan kannalta! :)
Yhtäkään viestiä en ole poistanut, enkä poista. Blogiini ovat kaikki näkökulmat tervetulleita, niin kuin kunnon kukkaismeininkiin kuuluu. :)
PoistaVou! Chill out dude :D
VastaaPoistaUrheilua, älä lisäänny
VastaaPoistaAnonyymi, minä urheilullisena ihmisenä todennäköisesti tulen saamaan huomattavasti useampia tilaisuuksia lisääntyä kuin sinä. Lisäksi olen hedelmällisempi!
VastaaPoista