Huh, ensimmäinen blogi-kirjoitukseni. Olen siis 24-vuotias helsinkiläinen sosionomiopiskelija ja päädyin kirjoittamaan blogia, koska oikeastaan kouluni eräs kurssi sitä vaatii. Tai no, ei varsinaisesti vaadi, mutta kuulemma helpottaa. Ja koska sinisilmäisesti uskon siihen, että tästä voisi olla apua, niin why not? Onhan tämä muodikastakin.. Ja reflektointikin on keskeinen työskentelytapa opinnoissani. Eikös tämä ole juuri sitä?
Voisin hieman kertoa itsestäni; siis jo aiempien faktojen lisäksi, olen hyvin tavallinen nuori nainen. Tai itseasiassa koen olevani tyttö, vaikka lainmukaan olenkin jo aikuinen. Mikä tekee minusta tavallisen? Minulla on perhe, koti, ystäviä, harrastuksia, työ ja käynpä vielä kouluakin. Sosiaalipedagogisesta näkökulmasta olen siis mallikelpoinen kansalainen; sekä ulkoinen että sisäinen elämänhallinta on hanskassa, samoin kuin yhteisöllisyys ja osallisuus. En sosionomiopinnoissani pysty spesifioitumaan mihinkään tiettyyn hommaan, mutta päälinjauksena tutkinnossamme painotetaan sosiaalipedagogiikkaan. Kukin voi kohdallaan selvittää mitä se sitten tarkoittaa. Itse vaadin noin 30 opintopistettä asian ymmärtämiseen, joten en lähde tässä kovin tarkkaa kuvausta sanalle antamaan. Sen voin lyhykäisesti sanoa, että sosiaalipedagogiikan yksi tärkeimpiä tavoitteita on jokaisen ihmisen täysivaltaistaminen ja kiinnittäminen yhteiskuntaan. Itse en kyllä pidä em. tavoitteita elämän tärkeimpinä asioina. Maailmassa on muutakin, kun yhteiskuntaan kuuluminen. Muutakin kuin työ, harrastukset ja koulu. Itse pidän ihmistä luonnollisena olentona. Uskallan väittää, että luonnollisempana kuin monet muut enää tänä päivänä. Ihmisen "älykkyys" on irrottanut meidät luonnosta, siitä johon vielä joskus kuuluimme. Mutta totuus on se, että ihminen tarvitsee luontoa. Mistä me ruokamme saisimme, jos ympärillämme olisi vain pilvenpiirtäjiä ja tehtaita? Vaikkakin kylläpä kai ruokakin muuttuu koko ajan teollisemmaksi, niin ehkä tulevaisuuden porkkanat ja perunatkin luotaisiin laboratorioissa.
Mutta tässä nyt menetän parhaillaan blogi-neitsyyttäni. Melkoinen hetki elämässä. Olkoon ensimmäinen postaukseni nyt tässä. Rauhaa ja rakkautta veikkoset!
Kuvassa minä (ja Fishtail) Nepalin vuoristossa v. 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti